Tulevat kotitalousopettajat Elina Nieminen ja Netta Alhainen pitivät 31.3. Helsingin yliopistolla hienon havaintoesityksen andalusialaisesta keittiöstä. Keittiön kautta kulttuuriin –kurssin ansiosta pääsin mukaan seuraamaan esitystä. Itse en tunne espanjalaisesta keittiöstä juuri muuta kuin tapakset, paellan ja gazpachon (juomapuolesta sangria, Riojan viinit ja cava sentään ovat tutumpia), joten odotukset olivat korkealla. Parissa tunnissa nyt ei kovin syvällisesti asiaan ehdi perehtyä, mutta esityksen vetäjät ansaitsevat kyllä kiitettävän työstään. Prezin avulla tehty pikakatsaus antoi hyvän läpileikkauksen aiheesta ja havaintoesitykset menun eri ruokalajien valmistuksesta näyttivät työn vaiheita käytännössä. 

Espanjalainen keittiö jakaantuu kuuteen eri pääalueeseen, joista erityisesti eteläinen Andalusia on saanut vaikutteita myös maurien keittiöstä. Arabien perua ovat runsas riisin, sitruunan, kuminan ja sahramin käyttö.  Muut alueet ovat pohjoisespanjalainen, länsi- ja keskiespanjalainen, itäespanjalainen sekä Baleaarien ja Kanarian keittiöt. Yhteistä kaikille ovat kuitenkin oliiviöljy, leikkeleet (erityisesti Serrano ja Iberico) ja viinit. Andalusia tuottaa noin kolmanneksen Euroopassa käytetystä oliiviöljystä. Usein luullaan, että ranskalainen keittiö olisi antanut esikuvia lähialueille, mutta asia on joidenkin mukaan toisin: ranskalainen keittiö on saanut ennemminkin vaikutteita Espanjasta kuin toisinpäin. Itse turkkilaisen keittiön paremmin tuntevana erot Välimeren länsi- ja itäosankin välillä ovat mielestäni myös suuret, vaikka yhteisiä aineksia paljon onkin.

Sherry on Espanjassa tavallista niin ruokajuomana kuin ruoanlaitossa. Tapaksetkin olivat alun perin pelkkiä leipäpalasia, joilla suojattiin sherrylasillista kärpäsiltä, myöhemmin niihin vasta alettiin lisätä erilaisia päällysteitä. Tapas-kulttuuri baareineen on kotoisin juuri Andalusiasta.

Sangrian ohjeita löytyy netistä valtava määrä ja vaikka en itse ole koskaan ollut sangrian ystävä, yllätyin esittäjien tekemän version maukkaudesta. Sitä taidan tehdä kesällä illanistujaisiin. Alkoholittomaan sangriaan kannattaa muuten esittäjien vinkin mukaan käyttää mieluummin rypälemehua kuin alkoholitonta viiniä.

Espanjalainen sangria (a la Elina & Netta)
2 pulloa punaviiniä
1 1/2 litraa sitruunalimonadia
1 3/4 dl sokeria
1 sitruuna
1 appelsiini
(2 kypsää ja pehmeää persikkaa)
1 hiukan vihertävä banaani
10 mausteneilikkaa
1 kanelitanko

1. Kaada punaviinit boolimaljaan. Lisää sokeri ja sekoita hyvin, sokerin määrää voi vaihdella maun mukaan.
2. Kuori koko sitruunan kuori yhteen pitkään spiraalin muotoon, työnnä mausteneilikat sen jälkeen kuoreen kiinni ja lisää viinin sekaan kulhoon.
3. Leikkaa hedelmät palasiksi ja lisää sekaan. Lisää myös kanelitanko ja sekoita hyvin puulusikalla.
4. Peitä boolimalja tuorekelmulla ja anna makujen sekoittua muutaman tunnin ajan, mitä pidempään sitä parempi.
5. Laita boolimalja ja sitruunalimonadi viilenemään jääkaappiin. Sekoita sitruunalimonadi ja punaviiniseos keskenään juuri ennen tarjoilua.
6. Lisää halutessasi jääpaloja sekaan.

Jälkiruokana oli ”taivaallista läskiä” eli Tocino de cielo –vanukasta. Suomalaiseen makuun jälkiruoka oli ehkä liian äkkimakeata, mutta itselläni ei ollut mitään vaikeuksia, ovathan turkkilaisen keittiön helvat ja baklavat totuttaneet makeuteen (ikävä kyllä). 
Vanukas sisälsi vain sokeria, keltuaisia ja vettä… Koostumus voi olla vaikea saada kohdalleen, joten osa vanukkaista pysyi hienosti kasassa, mutta omalle kohdalla sattui hieman löysempi läski.

Ohjeet
1     2 

Kuulun vielä siihen sukupolveen, jolle hienointa olivat ruotsinlaivalla alaikäisenä nautitut ampiaiset ja siniset enkelit sekä vihdoin täysi-ikäisenä ostetut liebfraumilchit ja minttuliköörit. Kriteerinä toimi lähinnä pullon hinta ja alkoholipitoisuus – mitä korkeampi prosentti, sitä parempi ”laatu”. Ääntäminen tuotti ongelmia, sillä siihen aikaan Alkoissa ei kierrelty itse, vaan vuoroa jonotettiin ja tiskin takaa tiukkapipoiset myyjät antoivat pyydetyt juomat. Ranskalaisista viineistä ei osattu edes uneksia saati niiden nimiä lausua. Onneksi saksaa sentään tuli koulussa luettua, joten pelkkään omppuviiniin ei tarvinnut tyytyä. Kuka  muistaa vielä termin pämpätä? Tasting ei todellakaan kuulunut silloin vielä sanavarastoon.

Saksassa opiskeluvuosina asiaan kuuluivat saksalaiset oluet halpoina, kylminä ja kauniin vaahtokukan koristelemina. Viiniteltoissa tuli silloin tällöin laulettua Trink trink Brüderlein trink’iä, mutta viiniä juotiin, ei maisteltu. Raki vei sitten opintojen jälkeen Istanbuliin. Turkissa osattiin nauttia viineistä, tosin korkeista tuontitulleista johtuen vain paikallisista. Onneksi Kavaklidere ja Doluca valmistivat jo siihen aikaan kelpo viinejä. (Nykyään valikoima on laajentunut ja Turkista löytyy todella tasokkaita viinitaloja.) Suhtautuminen juomiseen ja viineihin oli toisenlaista kuin Suomessa. Eron huomasi, kun suomalainen matkatoimistoporukka kauhistui tarjoilijoiden viedessä pois laseja, joissa oli vielä viiniä jäljellä. Järkytys oli molemminpuolinen: tarjoilivat kauhistuivat, kuinka naiset tarrautuivat laseihinsa, vaikka viiniä oli runsaasti tarjolla ja tarjoilijat vain halusivat vaihtaa laseja välillä.  

Suomeen paluun jälkeen kotimaassa oli vihdoin koittanut keskieurooppalainen terassiaika – tai melkein. Tytöt joivat makeaa siideriä ja pojat olutta tai lonkeroa. Myöhemmin lonkerosta (jota ei tunnettu vielä muualla maailmassa) tuli tyttöjenkin juoma erilaisine maku- ja värivaihtoehtoineen. Pikkuhiljaa naiset siirtyivät kuivaan valkoviiniin – mikä on vieläkin monen ainoa valinta. ”Laatunainen” ei juo olutta ja viskistä pitäviä naisia pidetään outoina tai kaappijuoppoina. Kuiva valkoviini, kiitos on edelleen usein kuultu juomatilaus baaritiskillä.

Viini on arvokas juoma Suomessa, kiitos valtiomme alkoholipolitiikan. Moni järkevä aikuinen menee edelleen ulkomailla sekaisin, kun viiniä saa joka maitokaupasta ja hinta on vain murto-osan rakkaan monopolimme hinnoista. Viinarallia kauhistellaan, mutta kukapa ei kokisi kiusausta tarttua tilaisuuteen viattomalla Tallinnan vierailulla…

Varsinainen innostukseni viiniin lähti itse asiassa innostuksesta Alkoon. Oli hohdokasta tutustua uuteen Alkoon, jossa sai kierrellä vapaasti ja jossa asiantuntevat myyjät osasivat johdatella viinien ihmeelliseen maailmaan. Alkon myyjäksi en sentään itse päässyt, mutta elin vahvasti mukana, kun tyttäreni aloitti uransa Alkossa. Menin vihdoin Haaga-Helian viinikurssille, jossa karismaattinen opettaja Jouko Mykkänen vielä lisätä tuulta purteen. Viinimaailma alkoi avautua ja täysin pistein suoritettu kurssi loi uskoa tulevaisuuteen (tytär tosin preppasi minut kokeeseen). Liityin Alkon Etiketti-klubiin ja tuhlasin omaisuuden viinikursseihin, ennen kuin ymmärsin liittyä koulun viinikerhoon, jossa neljällä eurolla pääsi tutustumaan eri maahantuojien valikoimiin.

Ravintola Käpygrillin markkinoinnissa auttaminen avasi pääsyn Hartwa-Traden tilaisuuksiin ja mukaan päättämään ravintolan viineistä, samoin kuin pääsyn Italian viinien tutustumistilaisuuteen ja nyt viimeksi Winestaten maisteluiltaan Kellohallissa. 

Omana tavoitteenani Winestaten tilaisuudessa oli löytää uusia kuohuviinejä sekä testata Cono Surin luomuviinejä. Tilaisuus toikin muita huippuhetkiä, joista ehdoton kohokohta oli Wine Spectatorilta 100/100 pistettä saanut Dow’s 2007 Vintage Port. (Wine Spectator: "Amazing aromas of lilac, violet, crushed blueberry and mineral that turn to black pepper and spices follow through to a full-bodied, medium-sweet palate, with a long, chewy finish. Evolves to tar and asphalt. Really held back, yet powerful grip slaps you. This is mind-blowing in texture. The greatest Dow ever made. Best after 2022."

Toinen kohokohta oli vuoden 2012 Gerard Bertrand Minervois La Liviniere 'Clos d'Ora' (Languedoc-Roussillon). Pullon hinta pyörii kahden sadan euron paikkeilla, joten kovin helposti sitä ei tulisi itse hankittua. Viinitalo oli itselle uusi tuttavuus, mutta maistiainen antoi syyn tutustua jatkossa talon tarjontaan paremmin.

William Fevren Chablis-viineistä suosikkini oli Domaine Chablis 1er Cru Les Lys 2011. Bisolin helppo Desiderio Jeio Prosecco Valdobbiadene Brut on loistava valinta tyttöjen iltaan, kun taas Crede sopii hieman arvokkaampaan tilaisuuteen. Cono Surin tuotteista Single Vineyard Riesling oli minulle mieluisin, vaikka Bicicletan viehättävää tuoksua ei voikaan vastustaa. Gewürztraminer vaan tuo niin muistoja mieleen. Luomuviineistä en ole vielä löytänyt ehdotonta suosikkiani, mutta Cono Surin Organic Chardonnay menettelee kyllä. 

Alkoholittomat Torresit lienevät autoilijan pelastus, mutta alkoholiton viini ei (vielä) ole se minun juttuni, muutoin kun pakon edessä. Trendit ovat menossa kevyempään ja jopa täysin alkoholittomaan suuntaan, joten niitäkin on testattava. Kyllä se hyvä vielä löytyy…

Illan kruunasi Pommeryn Cuvee Louise 2002, joka sopii niihin aivan erityisiin hetkiin.

Täydet kiitokset vielä Winestatelle hienosti järjestetystä tilaisuudesta, Kellohalli sopi paikaksi erittäin hyvin ja erikoismaistiaiset oli taitavasti valittu. Harmi, että oli pakko jatkaa matkaa ennen Madeiraa…

Huom. Tämä kirjoitus ei ole sponsoroitu ;)

Seuraava askel onkin harrastuksen jatkamiseen sopivan viiniklubin löytäminen. Ehdotuksia?