Träskbyn eli Järvikylän alue on valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä viljelymaisemineen ja arvokkaine vanhoine rakennuksineen. Alueella on asuttu jo kauan:  peltojen vierestä on löytynyt useita kivikauden asuinpaikkoja.  Träskbyn kylä kuuluu Espoonkartanon alueeseen. Kuvissa (yllä) oleva Sågars oli "Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema" -kirjan mukaan vuonna 1540 yksi Träskbyn kolmesta talosta. Se oli aluksi niistä köyhin ja oli välillä tyhjilläänkin, mutta 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa se sai Espoonkartanon rälssilampuotitilan aseman. Nykyinen päärakennus on todennäköisesti ollut samalla paikalla jo satoja vuosia, tosin sitä toki on jatkettu ja muuteltu vuosien saatossa.

Löysin tämän idyllisen kylän sattumalta etsiessäni uusia kuvauskohteita Espoonkartanon alueella. En ollut aiemmin perehtynyt alueen historiaan tarkemmin, vaikka kartanon alue siltoineen ja koskineen oli jo tuttua, olinhan vieraillut alueella kuvaamassa eri vuodenaikoina. Tällä kertaa poikkesin kuitenkin uudelle sivutielle - ja aivan kuin olisin sukeltanut ihan toiseen aikakauteen!

Otin muutamia kuvia.  Yhtä vanhaa pellolla ollutta rakennusta kuvatessani viereeni tuli paikallinen isäntä, joka ihmetteli, miksi kuvasin. Kun kerroin ihastuneeni maisemaan, hän esitteli vastapuolella olleen Sågarsin talon ja kertoi, että sinnekin saisi tulla kuvaamaan, talo olisi todella vanha ja varmasti mielenkiintoinen. Silloin en kehdannut mennä ja se harmittaa vieläkin! Ehkä uskallan nyt tämän kirjoituksen jälkeen?

Lainasin kirjastosta "Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema" -kirjan, josta löytyi lisää tietoa kylästä. Kirjassa Sågarsin päärakennusta kuvataan seuraavasti: "Rakennushistorialtaan mielenkiintoinen, hyvin säilynyt, vanha päärakennus. Kaunis pihapiiri. Tärkeä osa Träskbyn kylä- ja maisemakokonaisuutta."

Vanhan kylätien ja talon välissä on vaikuttava vanha kiviaita. Kesällä ympäröivät pellot ja kylän muut vanhat rakennukset ovat kauneimmillaan, mutta myös syksyn värit ovat kylässä upeita. Mankinjoki halkoo peltomaisemaa ja luo oman viehätyksensä alueelle. Järvikylän alue on suojeltu ja mikäli sinne tehdään uudisrakennuksia, ne täytyy hyväksyttää ja niiden tulee sopia alueen ilmeeseen. (Haasteita on ollut lupien saamisessa, mutta lähinnä Espoon rakennusvalvonnan ruuhkautumisesta johtuen).

Hienoa, että tämä arvokas kylä säilyy!

Huom. Kiitokset vielä Espoon kaupunginmuseolle, joka ystävällisesti digitoi kolme uutta Matti Huuhkan kuvaa Sågarsista! Erkki Härön kuva Träskbyn kylätiestä löytyy myös Finnasta.

Olen edesmenneiden isäni Unto Tervon ja isoäitini Toini Eerolan tapaan vanhojen talojen ja kartanoiden lumoissa. Isoäitini oli viettänyt lapsuutensa isosiskonsa kartanossa ja oli saanut sieltä innoituksensa kartanokulttuuriin ja erityisesti puutarhanhoitoon. Siirtyessään sotavuosien jälkeen ison talon emännäksi Kalvolaan hän toi tullessaan puutarhamallin, jonka erikoisia kukkia ja kasveja naapurit ihmettelivät - ja lopulta alkoivat itsekin kasvattaa. (Isoäidin ("Suurmummin") ja minun yhteisistä seikkailuista myöhemmin lisää). Isäni taas oli historiasta kiinnostunut, eikä arkaillut ajaa vanhojen talojen pihaan kyselemään - äitini kauhuksi - talojen historiasta.

Olen kamerani kanssa kierrellyt pitkin Espoota ja Kirkkonummea miettien monien näkemieni kohteiden aikaisempia vaiheita. Kaikista ei ole perinteisellä google-haulla löytynyt paljonkaan tietoa. Onneksi on Helmet, Finna ja Espoon kaupunginmuseo!

Espoossa ja Kirkkonummella on paljon näitä historiallisia paikkoja, taloja ja kartanoita, joiden säilymistä niin kovasti toivon. Osa rakennuksista on yksityisomistuksessa ja uskonkin, että niihin panostetaan. Entä sitten kaupungin/kunnan omistamat kiinteistöt, joiden kunnostamiseen ei ole resursseja? Miten niiden tulevaisuus taataan? Yksityisomaisuuteen päätyminen on tietysti yksi ratkaisu, mutta silloin me historian harrastajat emme pääse enää käymään ja kuvaamaan niissä. Mikä taho pystyisi kunnostamaan vaikkapa Åminnen kartanon yhteiseen käyttöön? Voisihan siinä olla asuntojakin, kunhan alakerrassa olisi kahvila tai galleria. Usein näiden rakennusten pihat ja puistot ovat täysin villiintyneitä. Kuinka upeita niistä saisikaan oikeissa käsissä!

Tavoitteenani on kerätä juttusarjaan kuvia ihailemistani paikoista ennen ja nyt -kuvien kera. Joitakin kohteita olen kuvannut jo useamman kerran, ja jatkan edelleen. Finnasta ja Espoon kaupunginmuseolta saan lisää kuvia. Ehkäpä tästä projektista syntyy vielä kuvakirja?

Olen innolla tutustunut Espoon kaupunginmuseon ja Finnan kokoelmiin sekä lainannut kirjastosta monta eri teosta. Tässä mieluisimmat:

• Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema (Espoon kaupunginmuseo, Erkki Härö)
• Signe Brander Suomen kartanoissa (SKS, toim. Irma Lounetvuori & Sirkku Dölle)
• Maatilojen Espoo (Espoon perinneseura)
• Oivalluksia Espoosta vuosien varrelta (Espoon perinneseura, Mauritz Hellström)
• Kuninkaantie Espoossa (Espoon kaupunki, Itkonen-Kirvenniemi-Hämeri)
• Kuninkaantie - Kungsvägen
• Herrgårdar och Rusthåll i Helsingforstrakten (Schildts, Bo Lönnqvist, 2009)
• Gods och Herresäten i Finland (Ragna Ahlbäck, 1946)
• Suomalainen kulttuurimaisema (Tammi, Tapio Heikkilä, 2000)
• Kirkkonummen rakennuskulttuuri (Sigbritt Backman)
• Aurora Karamzinin ja Träskändan kartanon tarina (Espoon perinneseura, Kivimäki-Uotila, 2016)
• Hortus Fennicus - Suomen puutarhataide - (kuvat Taneli Eskola, 2001)

Suosikkialueitani Espoossa ovat Järvikylä (Träskby), Kurttila, Kauklahti, Träskända, Glims ja Finns. Kirkkonummea vasta tutkin tarkemmin, mutta nyt jo vanhat kartanot Navala ja Eerikinkartano ovat päässeet listalleni.

​Matka jatkuu, ja lisätiedot tuovat varmaan taas uusia kohteita tulevaan sarjaani!

​

Kevät vierähti kevättä odotellessa. Kevään sijasta tulikin kesä. Yhden päivän aikana luonto havahtui horroksestaan, ja nyt mennään niin kovaa, ettei kuvaaja pysy perässä... Kirsikankukat peittyvät jo lehtien taakse, valkovuokkokentät loistavat enää vain varjoisissa metsissä. Rentukoita näin tänään ensimmäistä kertaa. Ja tietenkin juuri tämän henkeäsalpaavan vauhdin keskellä kamerani perusputki sanoi sopimuksensa irti! Se toinen (niin, objektiiveja vain kaksi!) on niin raskas, että autolla pitäisi päästä ihan kohteen viereen. Ei kuulosta luontokuvaajan valinnalta. Mutta jalat eivät vielä kanna kunnolla, on pakko tunnustaa tosiasiat.

Meillä on juuri näyttelykin menossa. Keravalla Kuumart ry:n Alli-galleriassa on esillä Seija Floderuksen metallikudonnaisia sekä Päivi Sivosen valokuvataidetta. Muutaman maisemakuvan sain sinne valmisteltua, mutta nyt harmittaa, etten panostanut enemmän. Olin aika varma, ettei näyttelyä pystyttäisi pitämään koronarajoitusten vuoksi. (Selityksen makua?). No, saimme ollakin ensimmäiset, jotka tauon jälkeen toteuttivat näyttelynsä. Lehteenkin päästiin varmaan juuri siksi. 

Mitä tämä kesä tuo tullessaan? Terveyttä? Iloa? Matkoja (vihdoin)? Perheen ja ystävien tapaamista? Töitä ja tuloja taiteesta? Uutta virtaa kuvaamiseen (ja uusia laitteita)? 

Lotto tehty.

Olen vuosikausia ajellut ympäri Kirkkonummea, milloin tyttären ratsastustuntien kuskina, milloin vain kauniita maisemia katselemassa. Matka on usein kulkenut Oitbackan (Oitmäen) kautta, enkä ole voinut olla ihastelematta upean Oitbacka Gård -kartanon ympäristöä. "Olo on kuin ulkomailla" -sanonta ei ole klisee tässä kohtaa. Keski- ja Etelä-Euroopan (ja Venäjän kulta-aikojen) vaikutuksen voi aistia rakennuksista sekä puiston mallista. Kartanosta ja sen ympäristöstä voi lukea paremmin www.oitbacka.fi -sivustolta, minä valokuvaajana olen yrittänyt nauttia paikan esteettisyydestä, eläimistä ja kauniista vuodenaikojen vaihteluista, joihin tässä kirjoituksessa keskityn.

Ennen minulla oli tapana poiketa viehättävään sisustusliikkeeseen Country Whiteen kahville, mutta liike on hiljattain muuttanut Espooseen. Liike sijaitsi kartanon uljaassa vanhassa tallissa. Kirjoitin siitä joskus blogiinikin. Kahvilaa ei tällä hetkellä siis ole, mutta on kiinnostavaa nähdä, mitä kaikkea alueelle vielä kehitellään. Hää- ja kuvauspaikkana Oitbacka joka tapauksessa on jo paikkansa varmistanut.

Lempipaikkani on kartanon idyllinen talvipuutarha, Orangeri, joka toimii nykyään erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana. Siellä vietetään häitä, kihlajaisia, kastetilaisuuksia, konsertteja sekä kuvaussessioita. Olen nähnyt upeita hääpukukuvia, sisustuskuvia sekä konserttikuvia. Juhlatilan valaistus on suurten ikkunoiden ansioista uskomattoman kaunis. Rakennuksen yläkerrassa on viehättävä, kartanomainen hääsviitti. (sain kuvata sen ja laitan siitä oman postauksen myöhemmin). Alakerran pakkahuonetta on käytetty tilaisuuksissa baarina. Takaosan takkahuonetta täydentää moderni keittiö. Jos minä vielä kerran...vitsi vitsi... no, pitäisin vaikka syntymäpäiväjuhlat, niin tämä olisi se paikka.

Eläinrakas kartanonomistaja pitää alueellaan lampaiden lisäksi kolmea vaikuttavaa herraa, nimittäin  Carlia, Pegasusta ja Runebergia. Ylämaankarja (Highland Cattle) on alunperin lähtöisin Skotlannista ja se tulee toimeen karuissakin oloissa. Se voi olla ulkona ympäri vuoden. Varsinkin lumisella säällä sonnikaverusten käyskentely Oitbackan aitauksessa on vaikuttava näky. 

Jokainen vuodenaika täällä on kaunis. Voin vain kuvitella, kuinka romanttisia hääkuvia saisi keväällä Orangerin vieressä kasvavien omenapuiden alla...

Kesä tietenkin on kartanon kiireisintä aikaa. Orangerin häät ja muut juhlat keskittyvät yleensä viikonloppuihin, mutta esimerkiksi kuvauksia tehdään pitkin viikkoa. Odotan innolla, mitä tapahtumia yleisölle tarjotaan tulevana kesänä. Vuonna 2017 ohjelmassa oli Vuoden luontokuvat 2016 -näyttely, kevätkonsertti, taiteiden yö ja kauden päätteeksi Kirkkonummen kamarimuusikoiden konsertti Suomi100-juhlavuoden kunniaksi.

Oitbackan syksykin on kaunis.
Tammien ja muiden lehtipuiden lehdet ovat kauneimmillaan, vilja kypsyy laajoilla pelloilla ja uudessa omena-tarhassa voi aistia jo tulevien vuosien sadon (suunnitteilla kartanon oma siideri).

On hienoa, että tällaisia paikkoja on olemassa. Perinteitä ja kulttuuria arvostavat suomalaiset rakastavat kartanoita ja niiden hoidettuja ympäristöjä. Hatunnosto kaikille niille, jotka jaksavat - ja pystyvät- näitä paikkoja ylläpitämään!

Oitbacka Gård -kartano luokitellaan  Museoviraston "Valtakunnallisesti merkittäviin rakennusympäristöihin RKY". Lue lisää
Kartanon kotisivu
Facebook
Instagram 
​#oitbackagård 

Morning walk in beautiful Haukilahti marina, Espoo Finland

Hieno aamu ja Haukilahden rannat, voiko parempaa starttia päivälle toivoa. Kamera matkaan ja koiran kanssa lenkille. (Toisaalta koira ja kamera ovat vaarallinen yhdistelmä, kuvat ovat usein tärähtäneitä ja kerran jopa mättäälle toviksi jäänyt kameralaukku lähti omille teilleen - onneksi sentään palautui rehellisen nuorukaisen ansiosta).

Yleensä niin ruuhkaisella rantaraitilla oli vain muutama koiranulkoiluttaja, lenkkeilijä ja aamuvuoroon töihin kiirehtivä kansalainen (lomansa pitänyt tai sitä odottava). Hoitokoira Poko yritti sitten sitäkin innokkaammin päästä koirakavereiden juttusille (lue: nuuhkimaan). Pilvetön taivas ja tyyni meri olivat liiankin sieviä kuvattaviksi, mutta muutama kanadanhanhi poikasineen sekä vierasvenesataman veneet sentään tarjosivat jotain viihdykettä. (Valokuvaajan taivashan on ukonilma salamoineen ja vaahtopäisine laineineen...)

Tavoitteena minulla on kerätä lempipaikkojeni kuvia, erityisesti uudesta kotikaupungistani Espoosta. Espoon historiaa ja perinnemaisemia kuvatessani esikuvanani on valokuvataiteilija Taneli Eskola, jonka miltei melankolisen romanttisia kuvia niin kovasti ihailen. Sain lahjaksi valokuvakirjan "Seurasaari - Puisto meren syleilyssä", jonka upeat kuvat ovat juuri Eskolan ottamia.

Tässä "sarjassani" olen aikaisemmin kirjoittanut Kummelivuoren aarteesta (rautakautinen muinaishauta Saunalahdessa),  auringonlaskusta Fiskarsinmäellä (Magic in the woods) sekä lyhyesti maininnut Bastvikin kartanon , jossa olimme ystävän kanssa kahvilla. Tulevien kuvakertomusten lista on todella pitkä (Frisansin mäki, Kauklahti, Mankki, Bodom...)
​

(klikkaa kuvat isommiksi)