• Maisemia
  • Ihmisiä
  • Minusta
  • Blogit
    • Art
    • Blog
EIJA TERVO PHOTOGRAPHY
  • Maisemia
  • Ihmisiä
  • Minusta
  • Blogit
    • Art
    • Blog

Åminne mielessäin

28/12/2022

0 Comments

 

Kartanoita ja vanhoja taloja

Picture
Joulukuussa 2022
Yksi lempikohteistani Espoossa on Åminnen kartano Kurttilassa. Kartano on Espoon kaupungin omistuksessa ja on ollut tyhjillään jo useamman vuoden. Kaupungilla ei ole sille käyttöä ja sen tarkoituksena onkin myydä kartano. Se on kuitenkin suojeltu ja voidaan kunnostaa vain rajattuihin käyttötarkoituksiin. Kortteli oli tarkoitettu yleisten palveluiden käyttöön, mutta jatkossa se on tarkoitus asettaa asuin-, liike- ja toimistorakennusten alueeksi. Vielä ei ole ollut - ainakaan julkisuudessa - tietoa mahdollisista ostajista. Kartanon ympäristö on kaavoitettu pientaloalueeksi siten, että kartano, sen puutarha, autotalli ja kartanon takana oleva historiallinen alue suojellaan jatkossakin.

Åminne nimenä alueella on ollut 1830-luvulta asti, mutta nykyisen kartanorakennuksen pohjoispuolella on myös historiallisen ajan kyläpaikka Mulby/Petas. Eli asutusta samalla mäellä on ollut jo keskiajalta alkaen.

Kaupunki teetti kartanosta yhdessä Saatsi Arkkitehdit Oy:n kanssa kattavan rakennushistoriaselvityksen. Selvityksessä on paljon hienoja vanhoja kuvia kartanon vaiheista, kannattaa lukea!

​Toivottavasti tämä helmi saadaan pian kuntoon ja meille kaikille yhteiseen käyttöön!

PS. Kiitokset Espoon kaupunginmuseolle lisätiedoista!

Lähde

0 Comments

    Archives

    December 2022
    November 2022
    July 2021
    May 2021
    December 2020
    September 2020
    November 2019
    October 2019
    September 2019
    April 2019
    December 2018
    October 2018
    May 2018
    March 2018
    January 2018
    December 2017
    July 2017
    June 2017
    May 2017
    October 2016
    July 2016
    June 2016
    December 2015
    September 2015
    June 2015
    May 2015
    April 2015
    March 2015
    February 2015

    Author

    Eija Tervo - Photographer and Instructor of marketing and social media, from Espoo, Finland.
    Lover of art, travel, wine & food, pets, languages and cultures.

    Posts in Finnish about the life of a middle-aged single lady with grown-up children (career & work life, art & artists, restaurants, cafes, travel).
    Born in Finland, studied in Germany, worked in Istanbul and finally returned home after 17 years abroad.

    Check Coolors!​

    Categories

    All
    åminnen Kartano
    Arkeologia
    Blogi
    Espoo
    Espoon Kaupunginmuseo
    Espoon Perinneseura
    Finna
    Garden
    Helsinki
    Historia
    Juhlat
    Kahvilat
    Kartanoita Ja Vanhoja Taloja
    Kartanot
    Konsultointi
    Luonto
    Maisema
    Matkailu
    Navalan Kartano
    Näyttely
    Parvekepuutarha
    Puutarha
    Rakennuskulttuuri
    Ravintolat
    Ruokakulttuurit
    Shop
    Sisustus
    Sosiaalinen Media
    Taide
    Taiteilija
    Tallinna
    Tapahtumat
    Tee
    Työelämä
    Valokuvaus
    Vapaaehtoistyö
    Viinit
    Yrittäjyys
    Ystävyys

    Eija Tervo - Blog
Rekisteriseloste
© Copyright 2025 Tulixia / Eija Tervo. All Rights Reserved. 
​
  • Maisemia
  • Ihmisiä
  • Minusta
  • Blogit
    • Art
    • Blog