This blog post is about a talented painter and textile artist Seija Floderus - only in Finnish, about her in English here.

Haluan tänään esitellä blogissani hyvän ystäväni, lahjakkaan taiteilijan Seija Floderuksen. Hänellä on ollut uskomattoman värikkäät vaiheet Tuupovaarasta Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin ja viimein takaisin Suomeen. Kasvatettuaan nelilapsisen perheensä amerikkalaisen kotiäidin tapaan (kaikki ovat nyt menestyneitä, hyvin koulutettuja ja perheellisiä) hän sai vihdoin mahdollisuuden toteuttaa haaveensa ja opiskella taidetta. Hän pääsi opiskelemaan arvostettuihin oppilaitoksiin kuten Rhode Island School of Designiin ja University of Massaschusetts’iin ja sai vuonna 1997 tutkinnon Master of Fine Arts, major Fiber Arts. 

Seijan taideteokset koostuvat kupariloimeen kudotusta silkistä, puuvillasta ja pellavasta. Kuviot syntyvät merilasista, ja aivan viime aikoina hän on alkanut käyttää jopa optisia valokuituja töissään. Seija tekee myös öljyvärimaalauksia ja ikoneita.

Yhdysvalloissa hänellä oli hienosti alkanut ura, kun hän päätti palata juurilleen kotimaahan ja keskittyä vain ja ainoastaan taiteeseen. Yhdysvalloissa hän oli haluttu opettaja ja piti säännöllisesti kursseja eri oppilaitoksissa. Hänellä oli lukuisia näyttelyitä ja hänen töitään ostettiin erittäin hyvillä hinnoilla yksityiskokoelmien lisäksi sairaaloihin ja yritysten pääkonttoreihin (mm..  Women Breast Cancer Center, Providence, RI, Bank of Rhode Island, Head Quarters, Providence, RI ja Chrysler Corporation, Miami).

Itsekin 17 vuoden jälkeen Suomeen palanneena tiedän, kuinka kulttuurishokki voi joskus olla paluumuuttajalle pahempi kuin aivan uuteen kulttuuriin tulevalle. Kotimaa on muuttunut, mutta sinulla on vielä kuva siitä vanhasta "ruusuisesta" koto-Suomesta. Byrokratia on kangistunut, kieleen on tullut uusia sanoja ja käsitteitä, työelämä on muuttunut ja ystäväverkostoa pitää alkaa rakentaa aivan alusta. Mutta toisaalta myös edistystä on tapahtunut: autokatsastuksessa tarjotaan kahvia, kirjastotädit kysyvät, voivatko olla avuksi, kaupan kassalla istuu tatuoituja ihmisiä ja baarissa tarjoilijalla on enemmän lävistyksiä kuin tukkaa. Ympäristökään ei ymmärrä, että sinulla saattaa olla suuri aukko kollektiivisessa muistissa. (Muistan itse hämmästelleeni ja kysyneeni, ketä Viljoa tarkoitettiin, kun kollega uudella työpaikalla lohkaisi ”Onks Viljoo näkyny”. Koko yhteisö kääntyi katsomaan silmät pyöreinä. No, jos oli ollut pois 80-luvun, niin eiköhän se selitä paljon.)

Seijan alkukaan ei ollut helppo Suomessa. Taidepiireissä ei ollut ketään tuttua. Amerikassa hankittua koulutusta ei arvostettu täällä yhtä paljon kuin Suomen taidekentän hyväksymiä kotimaisia tutkintoja.  USA:ssa arvostettu taiteilija jatkoikin kouluttamista Yhdysvalloissa muutaman vuosittaisen kurssin verran, kunnes vihdoin pääsi Kauniaisten Petraan kouluttamaan. Tuntemattomuus kotimaisissa taidepiireissä ei avittanut omaa studio/näyttelytilaa Pikku-Huopalahdessa, joten siitäkin piti luopua kannattamattomana. Taiteilijat eivät ole parhaita omassa markkinoinnissaan varsinkaan Suomessa, jossa suhdetoimintaa ja itsensä mainostamista karsastetaan. Taidepiirit ovat niin sisäänlämpiäviä, ettei esimerkiksi apurahan saamisesta kannata edes haaveilla.

Nyt on onneksi Suomessakin huomattu, että taiteilijat tarvitsevat tukea omassa markkinoinnissaan. Apurahat vähenevät ja hakijat lisääntyvät, eli etteivät taiteilijat jäisi kortistoon, heille täytyy opettaa markkinointia. Haaga-Helian kulttuuriyrittäjyys on ollut loistava hanke. Toivottavasti siihen tulee jatkoa, koska asia ei vielä korjaannu muutamalla PowerPoint-esityksellä. Lisää workshoppeja, käytännön toimia ja rahoitusta! Itsekin olen mukana tällaisissa hankkeissa ja Tuuli Digital Marketingin kautta autamme taiteilijoita tuomaan itsensä esille myös verkossa. 

Samalla meidän pitäisi kuitenkin kannustaa myös tavallisia suomalaisia innostumaan aidosta taiteesta kodeissaan nykyisten ikea- ja askotaulujen sijaan. Kalliiden galleriapaikkojen sijasta tarvitaan enemmän edullisia pop-up-näyttelyitä ja verkkokauppaa. Taiteen pelastamiseksikin tulisi nyt Suomessa kääriä hihat. Pelkästään opiskelupaikkoja karsimalla tilannetta ei korjata, päinvastoin, saatamme menettää monia tulevaisuuden lupauksia. Taide on tärkeä osa kulttuuriamme ja sen vaikutukset ihmisten hyvinvointiin on todettu useasti. Työhyvinvointihankkeisiin satsataan tällä hetkellä ja taiteilijoilla olisi sille sektorille paljon annettavaa (pingWork Goes Happy!)

Seija ja Tuuli Digital Marketing osallistuivat Haaga-Helian Kulttuuriyrittäjyys-hankkeeseen 2014. Seija antaa myös reikihoitoja ja järjestää taidekursseja (kuten ikonimaalauskurssin Venetsiassa 2007). Tällä hetkellä hän työstää elämänkertaansa ja hakee rahoitusta sen julkaisemiseen. Hän etsii myös sopivaa näyttelytilaa tekstiilitöilleen sekä isoille maalauksilleen.
Yhteystiedot: Seija Floderus
www.instagram.com/seijafloderus

Katso myösMinna Kilpeläisen dokumentti Ikonimaalauskurssilta Venetsiasta
"Pyhät ja parantavat kuvat" (2009). 

Suutarin lapsellako ei ole kenkiä? Kuinka vakuuttaa somestrategistina, jos oma digitaalinen jalanjälki verkossa ei ole katu-uskottava?

Onko siirtyminen opettajan roolista konsultin rooliin sitä, että on elettävä niin kuin opettaa? Opettajan osaamista ei liiketalouden perustutkinnon kohdalla kyseenalaisteta, riittää, kun osaa opettaa opiskelijat tekemään asioita verkossa. Mutta kun haluaa laajentaa työkenttäänsä yritysmaailman puolella, tarvitaankin jo näyttöjä. Niin, voihan sitä aina näyttää muille tehtyjä projekteja, mutta eikö oma näkyvyys ole se tärkein käyntikortti? Markkinoinnin ammattilaisena pitäisi sentään tietää brändäyksen merkitys, eli olisiko syytä laittaa ensin oma kotipesä kuntoon?

Tietysti "konsultti" aloittaa aina kaverin brändäyksestä - meille suomalaisille on vaan niin paljon helpompaa kehua kaveria kuin nousta itse jalustalle. Mutta aika on ajanut liian vaatimattomuuden ohi. Nuoriso tulee kovaa vauhtia työelämään ihan erilaisella itsetunnolla, millä minun sukupolveni on varustettu. 
Näitä asioita halusimme pohtia konsulttikollegan kanssa, ja aloitimme reippaasti virtuaalisen minämme luomisen. Aloitimme kollegasta ja hänen uudesta yrityksestään ja pääsimmekin jo hyvin eteenpäin, kunnes aivot tarvitsivat uutta virikettä. Sielu tarvitsee myös ravintoa (ja mieli kakkua), joten suunnistimme Saunalahteen Cafe Bastvikiin. 

Bastvik - vanha, kunnostettu kartano, joka on vain joka kuukauden ensimmäisenä viikonloppuna avoinna - on ensikertalaiselle mahtava kokemus, unelmien täyttymys... Vanhan kartanoromantiikan ystävälle kylmä businessmaailma siirtyi kauas kaukaisuuteen, ja rauha ja levollisuus valtasivat mielen. Uusia ideoita alkoi syntyä ja jälleen kerran oli todettava, että kunnon aivoriihi - brainstorming - tarvitsee onnistuakseen ympäristönvaihdosta, uusia virikkeitä, kauneutta, hyvää oloa (eli porkkanakakkua) ja avointa mieltä. 

Uusi elämämme alkoi siitä - Create the Life You Want to Live!