Vuosi 2020 oli monessa mielessä erikoinen. Kuka osasi viime jouluna ennustaa, että tänä vuonna emme kokoonnukaan yhteen, vaan vietämme jokainen joulua pienessä piirissä. Ja että pelkäämme saavamme koronan, ennen kuin saamme rokotteen. Ja että jos koronan saamme, meneekö se kevyesti ohi vai kuulummeko siihen pieneen joukkoon, jolle se onkin kriittinen ja jopa hengenvaarallinen? Kuka olisi uskonut, että suomalaiset kulkevat maskit kasvoillaan? Ja että matkailu loppuu kuin seinään ja että ravintolat ovat tyhjillään? Ja että Euroopassa rajoitetaan liikkumista?
Mitähän vuosi 2021 tuo tullessaan? Valokuvaajalle ei juuri peruskeikkoja pukkaa, mutta nyt täytyykin ikuistaa ilmiöitä ja dokumentoida tätä outoa maailman tilaa, vaikka ilman korvausta... Rauhallista Joulua ja parempaa uutta vuotta 2021!
0 Comments
Photos from the Antiques fairs in Fiskars & Billnäs, Raasepori Finland Fiskarsin antiikkipäivät ja samaan aikaan pidettävät Billnäsin antiikkipäivät kuuluvat heinäkuun suosituimpiin tapahtumiin Raaseporissa. Itsekin olen jo vuosien ajan käynyt ainakin kerran kesässä Fiskarsissa, useimmiten yhdistäen retken Kuninkaantie-ajeluun (Suuri rantatie) tai käyntiin Tammisaaren torilla tai Hangon hiekkarannalla. Vanhoissa tavaroissa on jotain niin viehättävää, että tapahtumiin on pakko päästä, vaikka ei antiikkia keräisikään. (Kerran tosin ihastuin upeisiin messinkisiin kynttilänjalkoihin, mutta hinta - melkein tonnin kappaleelta - sai pitämään pään kylmänä.) Tänä vuonna kiersin tapahtumia ystävien kanssa ja matka oli antoisa, vaikka ostoskoriin ei mitään tarttunutkaan. Päivä oli aurinkoinen, ihmiset hyväntuulisia ja antiikin sekä rompetorien lisäksi Fiskars Village tarjosi paljon muutakin nähtävää ja koettavaa (mm. lasinpuhallusta ja taontaa). Kevätretkellä olin muuten käynyt jo kauden näyttelyssä "Greetings from SUOMI", jota voin myös lämpimästi suositella (14.5.-24.9.2017). Kuvat puhunevat puolestaan (klikkaamalla saa kuvat isommiksi) - ensi vuonna uudestaan! Fiskars / VeitsitehdasFiskarsin toriFiskarsBillnäs |
Archives
December 2022
AuthorEija Tervo - Photographer and Instructor of marketing and social media, from Espoo, Finland. Categories
All
|