Vihdoin kevät - ja valoa

Toive paremmasta alkaa orastaa: onko kevät oikeasti tullut?

Aurinko paistaa (ja näyttää ikkunoiden pesun olevan ajankohtaista, varma kevään merkki sekin). Tylsä, harmaa talvi alkaa sittenkin väistyä ja on aika valmistautua lyhyeen mutta ihanaan kesään. Keväällä jokainen päivä tuo uusia elämyksiä. Lintubongarit kertovat kilvan huomioistaan (”kuu kiurusta kesään”) ja instagrammiin alkaa ilmestyä ensimmäisiä kuvia krookuksista, ja olipa siellä jopa ensimmäinen leskenlehtikin.

Suuri osa suomalaisista potee kaamosmasennusta, joko sen myöntäen tai kieltäen. Talven yli selvitään seuraamalla matkabloggareiden hohdokasta elämää ja odottamalla GoExpoa. Ensimmäiset golfarit ovat jo testanneet kotimaan kenttiä, vaikka vielä onkin varminta varata matka Belekiin tai Espanjaan. Kesäksi kuntoon –kurssit keräävät osallistujia ja helmikuun jälkeen hiipunut sali-innostus puhkeaa uudelleen kukkaan. Kännykkäkuvaukseen hurahtaneet suomalaiset täyttävät some-kanavat toinen toistaan upeammilla kevätkuvilla.

Ulos on pakko lähteä, enää ei riitä pelkkä somen kuvavirta. Ensimmäisenä retkikohteena oli Mankin alue Kauklahdessa. Suhteellisen uutena espoolaisena seutu ei ollut ennestään tuttua, mutta pätevän oppaan avulla löytyivät upeat maisemat. Ei haitannut, vaikka värimaailma oli edelleen taivasta lukuun ottamatta kuollutta. Voihan instassa aina hieman värittää lisää... Jotain orastavaa vihreätä alkoi onneksi sentään ponnistaa maasta. Lintujen viserrys oli totta ja lahdella näkyi (tunnistamattomia) muuttolintuja. Polulla tuli vastaan kiikarein ja järjestelmäkameroin varustettuja ”lenkkeilijöitä”. Yhteistä kaikille oli outo hymy kasvoilla, sitä näkyä harvoin kohtasi talven aikana.

Vaikka olen asunut suurimman osan elämääni (ihan mielelläni) kivikaupungeissa kuten Braunschweigissa, Istanbulissa ja Helsingissä, niin sisimmässäni olen kuitenkin tainnut aina kaivata luonnon läheisyyttä. Espoo muistuttaa lapsuudesta, jossa metsä alkoi heti kodin takaa, omena- ja kirsikkapuut kukkivat kauniisti ja mansikoita poimittiin omalta pihamaalta. Vielä kymmenen vuotta sitten sanoin, etten ikinä voisi muuttaa maalle. Kaupungissa on kaikki tarjolla ja maalle voi aina tarvittaessa lähteä hengähtämään. Tänään en ole asiasta enää niinkään varma. Mitä, jos kaupunki olisikin se paikka, jonne mennään hengähtämään? Valon tuomaa maniaa vai keski-iän kriisi vol.2?