Ulkona sataa jälleen lunta ja räntää. Takatalvi yllättää meidät aina yhtä varmasti kuin syksyn ensimmäinen lumisade yllättää autoilijat. Muutaman keväisen päivän jälkeen on vaikea muistaa, että olemme vasta maaliskuussa - onhan lunta tullut joskus vielä juhannuksenakin... Mutta onneksi kevään pelastivat Helsingin Kevätmessut! Siellä unohti tuulen ja tuiskun ja sai huoletta haaveilla tulevasta kesästä. Ja kesämökistä. Ja puutarhasta. Ja viljelypalstasta. Ja... Kotimatkalla muistiin palautui, ettei itsellä olekaan mökkiä, puutarhaa, viljelypalstaa - eikä puutarhuria. (Messuvieraista päätellen kyse taisi olla keväisestä parisuhdeterapiasta). Parveke saa siis tänä(kin) kesänä toimia kesämökkinä ja viljelypalstana. Se on lasitettu ja melkein huoneen kokoinen, joten sinne saa melkoisen puutarhan pystyyn - ja ihan omin voimin. Parvekepuutarhaakin varten messuilta sai hienoja ideoita. Onneksi on olemassa IKEA ja SPR:n Kontti, joista voi hakea vastaavia ratkaisuja hiukan edullisemmin. Olin muuten jo innoissani ehtinyt avata parvekelasit - ja sain tänään sitten puhdistaa tilan lumesta. Vielä ei sinne kannata taimia ostaa. Jääpähän suunnitteluun ja haaveiluun enemmän aikaa... Kuvat puhuvat puolestaan, toivottavasti näistä välittyy sama tunnelma kuin messuilla oli. Kiitokset vielä lipuista, Helen ja Vaahteramäki Farming. (Pakko mainostaa tässä MunaEggspressia ja maukkaita Friida-ulkokananmunia - odotamme innolla seuraavaa Espoon jakelukierrosta...) Kukkaloistoa Yleistunnelmaa messuilta
2 Comments
Riitta
5/4/2015 09:21:01
Kiitos puutarhamessutunnelmista. Itse en sinne päässyt tänä vuonna. Aina ennen siellä olen käynyt. Nyt oli kurssitusta tehtävä, joten sitten se jäi. Toivotaan, että iso parvekkeesta puhkeaa kukkaan kesäksi!
Reply
Leave a Reply. |
Archives
December 2022
AuthorEija Tervo - Photographer and Instructor of marketing and social media, from Espoo, Finland. Categories
All
|